"Hyvästi"

Tämä tarina on minun kuvaamani, mutta teksti on Meitalin käsialaa.

Tarina jossa jätetään hyvästit

Pitkän kylmän talven jälkeen kesä oli viimein saapunut.
Oli varhainen aamu. Kaksi hahmoa astelivat metsäpolkua pitkin vaitonaisia.
 

Hahmot pysähtyivät kuihtuneen puun juurelle. Tätä pidemmälle Aurora ei jatkaisi.
Oli aika lausua jäähyväiset.

 

"Tämän pidemmälle en voi tulla. Kun jatkat itään, saavut joelle jota kautta löydät pienen kylän.
Kysy heiltä apua, mikäli sitä tarvitset matkallasi" Aurora sanoi hiljaa osoittaen hänen ohjaamaansa suuntaan.

 

"Mikäli noudatat ohjeitani, et voi eksyä" Aurora sanoi luoden katseensa Novaan.
"Kiitos, Aurora, olet ollut kovin ystävällinen" Nova vastasi.
He olivat olleet yhdessä koko hyisen talven ja nyt Novan oli aika jatkaa matkaa.

 

Aurora vilkaisi ystäväänsä surumielisenä. Nova vastasi katseeseen sanaakaan sanomatta. Mitä tässä tilanteessa muka voisi sanoa?
 

"Olen kiitollinen, että annoit minun viipyä luonasi" Nova sanoi hiljaa heidän halatessaan toisiaan.
Tämä olisi halunnut tuudittautua syleilyyn ja jäädä vain siihen, mutta hän tiesi että hänen oli
jatkettava matkaa - löydettävä etsimänsä.

 

"Tapaamme vielä, muista se" Nova kuiskasi irtautuessaan lämpimästä syleilystä.

 

'Jään kaipaamaan sinua, ystäväni' Nova ajatteli hiljaa mielessään. Hän halusi päästää
nämä ajatukset suustaan, muttei kyennyt.

 

Hän ei tiennyt mitä ajatella saatika mitä pitäisi tehdä. Sydän puristi rinnassa, korvissa jyskytti
ja hän olisi halunnut vain päästää kaiken ulos.

Pidättäen tuntemuksensa tämä kuitenkin loi vain pienen hymyn vilkahduksen ja sanoi:
"Minun pitää nyt mennä."

 

Aurora hengähti kuin tämän olisi pitänyt sanoa jotain, mutta hän pidättäytyi ja nyökkäsi vastaukseksi.

 

Nova kääntyi, heitti hupun päähänsä ja lähti kohti itää.

"Jumalat olkoot meille armollisia ja suokoot meille vielä päivän, jona tapaamme vielä kerran.
Sitä ennen olemme valinneet puolen, jolla taistelemme. Hyvästi, ystäväni"

 

"Hyvästi." Aurora sanoi niin hiljaa, että hänen äänensä tuskin kantautui Novan korviin saakka.

 

Aurora katsoi Novan loittonevaa selkää ja huokaisi syvään.

 

Hän lähti kohti kotiaan. Nyt tämän oli palattava normaaleihin päivärutiineihinsa.
Kotiinpalu matkallan eräs ajatus kuitenkin painoi tämän mieltä:
  Ehkä tämä ei ollutkaan kaiken loppu, vain jonkun uuden alku?